Lohikäärmeromantiikka on urbaanin fantasian alalajeista Suomessa vähemmän koluttu, eikä lajityyppiä löydy kuin muutama nuorille suunnattu käännössarja sekä muutakin kuin romantiikkaa sisältävä kotimainen aikuisten lohikäärmeaiheinen novelliantologia. Yksi antologiaan kirjoittaneista oli Hanna Morre, jolta on nyt ilmestynyt Vastatuulen lohikäärme, urbaani aikuisten fantasiaromaani, joka viihteellisessä tyylissään lähestyy chick litiä. Meno on yhtä raikasta kuin urbaanissa YA-fantasiassa, mutta hahmot…
Category: Yliluonnollinen romantiikka
Rakastettu pään sisässä: Eve Lumerton Unitytöt
Eve Lumerton esikoiskirja Unitytöt edustaa harvinaista New Adult -kirjallisuutta, joka usein kuvaa aikuiselämän alkua ja opiskelua ja sopii erityisesti vanhemmille nuorille ja nuoremmille aikuisille. Toinen poikkeuksellinen piirre kirjassa on se, että vaikka Unitytöt on toiseen maailmaan sijoittuva fantasiakirja ja vieläpä muhkea sellainen, kyse on rauhallisesta ihmissuhteisiin keskittyvästä kirjasta, jossa eeppinen rymistely loistaa poissaolollaan. Toinen päähenkilöistä,…
Tuoretta vampyyriverta pelipoikatwistillä: J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä
J.S. Meresmaa yllättää jatkuvasti tuotantonsa monipuolisuudella. Viime vuosina eeppisistä fantasiakirjajäteistä keveisiin suosittuihin säeromaaneihin hypännyt kirjailija on nyt vastannut kirjavinkkareiden rukouksiin napakasta, aiheeltaan jännittävästä fantasiasta poikapäähenkilöllä; laji jota on saanut kaivella kivien ja kantojen alta. Meresmaan uusi Kenties tapan sinut vielä on aallonharjalla vampyyrien uudessa tulemisessa. Twilightin jälkeen markkinat olivat pitkään seksikkäiden verenimijöiden ähkyssä, jonka jälkeen…
Rosoisempaa vampyyrifantasiaa: Joanna Heinosen Veren väki
Kerrottakoon nyt aluksi taustaksi, että törmäsin Joanna Heinosen uutuuskirjaan Veren väki somekeskustelussa sen saamasta tylystä arviosta. Halusin silti tarttua kirjaan itse, etenkin näin suurena vampyyrikirjojen fanina. Ja eihän tämä nyt vetänyt vertoja riemukkaan hauskalle kotimaiselle suosikilleni Terhi Tarkiaisen Pure mua. Ronskia menoa ja kotimaista raikkaan rosoisempaa otetta Suomalaisen True Bloodin tyyliin kuitenkin löytyy, joten fang…
Kummempia väristyksiä: Kiima, eroottisia tarinoita
Keväällä kun outo kuume alkoi levitä maailmalla, ilmestyi Osuuskummalta antologia Kiima, jonka novelleissa jylläävät yhtä oudot mutta miellyttävämmät väristykset. Mukana kirjoittajissa ovat kotimaisen spefin nimistä Anni Kuu Nupponen, Hanna Morre, Tuisku Havusalo, Magdalena Hai, Artemis Kelosaari, O.E. Lönnberg, J.S. Meresmaa, Juha Jyrkäs ja Solina Riekkola. Tyylilajit heittelehtivät kauhun, fantasian, scifin ja maagisen realismin välillä. Myös…
Ihmissusisaagan räjähtävä päätös: Elina Pitkäkankaan Ruska
Elina Pitkäkankaan Kuura aloitti poikkeuksellisen kylmäverisen ja trillerimäisen urbaanin fantasiasarjan, jossa Twilightin suosioon nostama ihmissusiromantiikka lähentelee kauhua. Jatko-osa Kajo kohotti panoksia ja osoitti, että tämä YA-trilogia ei sovi kaikkein herkemmille nuorille tai herkille aikuisillekaan. Kovien käänteiden lisäksi sarjan tekee erityiseksi toinen minäkertojista Inka, joka varsinkin ensimmäisessä kirjassa on ambivalentti antisankaritar, jollaisiin naispäähenkilöissä on harvoin totuttu. Trilogian kolmas…
Vampyyrihuumori puree: Terhi Tarkiaisen Pure mua
Terhi Tarkiaisen Pure mua on kirja, jonka lukemista odotin innokkaasti, jopa hieman pelokkaana: voiko tämä olla niin herkullinen, kuin mitä lupaava takakansi vihjaa? Huojennuksekseni voin sanoa, että kyllä. Terhinen tuulettaa ja raikastaa vampyyrikirjallisuutta oikein olan takaa, tuo mukaan kotimaisia mausteita Suomen historiasta ja ennen kaikkea lisää hurttia huumoria. Eroottisuuden suhteen tämä ei ole mitään J.R….
Teinirakkauden taikaa: Magdalena Hain Kolmas Sisar, Royaumen aikakirjat
Odotin hartaasti Magdalena Hain uutta YA-fantasiasarjan avausta Kolmas sisar, joka aloittaa Royaumen aikakirjat. Kun viimein sain kirjan käsiini, vinkkari minussa oli pettynyt. Kuvauksesta mangamainen olin toivonut lyhyempää ja ehkä mukaan jopa kuvia huonompien lukijoiden saattamiseksi kirjallisuuden pariin. Mutta kun aloin lukea, toivoin vielä sivulla 555, että kirja ei olisi vielä loppunut. Kolmas sisar kertoo Royaumen…
Hurmaavaa hirviöjahtia: Cassandra Claren Varjometsästäjät 1, Keskiyön valtiatar
Cassandra Claren fantasiasarja Varjojen kaupungit on kerännyt huikean suosion: sarjan avausosasta on tehty kehnohko elokuva ja Netflixistä löytyy myös sarjan pohjalta tehty nuorten tv-sarja (ainakin ensimmäisten jaksojen perusteella se vaikuttaa elokuvaa lupaavammalta). Clare on aloittanut uransa romanttisella Harry Potter -fanifiktiolla ja se näkyy vahvassa painotuksessa kiellettyyn rakkauteen, jota kuitenkin yhdistellään hersyvään huumoriin ja demonintappotoimintaan. Sarja…
Ihmissusiromantiikan airut: Aino Kallaksen Sudenmorsian
Aino Kallaksen Sudenmorsian on lyhyehkö pienoisromaani, tyyliltään lyyrinen ja kielenkäytöltään raamatullinen. Se kertoo virolaisesta metsänvartijan vaimosta Aalosta, joka joutuu susien pauloihin ja muuttuu itsekin ihmissudeksi. Väitetään, että romaani vertauskuvallisesti kertoo Aino Kallaksen myrskyisästä salasuhteesta Eino Leinoon. Sudenmorsiamen klassikkoasemaa ei voi kiistää, vaikka se harmillisen usein unohdetaan. Tässä on nimittäin jo 20-luvulta yliluonnollisen romantiikan esi-äiti, sopiva…
Kuuraa hyytävämpi hukkajännäri: Elina Pitkäkankaan Kajo
Elina Pitkäkankaan Kuura vetosi minuun hyytävän upealla kansikuvallaan ja sisältö tuotti mukavan yllätyksen: ihmissusien kunnia oli viimein Twilight-halihauvojen jälkeen palautettu genreen ja hukilla taas terävät kynnet ja hampaat. Yliluonnollisen romantiikan suurkuluttaja virkistyi ihanasti, kun kliseiset juonenkäänteet käännettiinkin ympäri ja sankaritar oli bellamaisen ruikuttajan sijaan moraalisesti ambivalentti Inka, jota osuvasti on verrattu Scarlett O´Haraan. Kuura-trilogia sijoittuu…
Pesulapussasi lukee varmaan made in Taivas: Lauren Katen Langennut
Koska kansikuvastakin suuren juonenkäänteen voi arvata, spoilaan heti, että Lauren Katen Langennut edustaa yliluonnollista romantiikkaa ja siitä enkeliromantiikan alagenreä. Kyseinen alahaara ei uskonnollisen taustavireensä takia ole suosikkini paranormaalin romantiikan kentältä, mutta verrattuna tähän asti käännettyyn eli Becca Fitzpatrickin kökköön Langennut enkeli -sarjaan, toivotan Katen suomennoksen avosylin tervetulleeksi. Langenneen alkuasetelma on loistava ja tuo uutta piristystä…