Paluu kotimaisen historian hämäriin: Mikko Kamulan Iso härkä

Mikko Kamula aloitti historiallisen, kotimaista mytologiaa hyödyntävän Metsän kansa -sarjansa muhkealla kirjalla Ikimetsien sydänmailla. Jatko-osa Iso härkä jatkaa saman itäisessä Suomessa 1400-luvulla elävän perheen tarinaa. Kun aikaa ja maailmaa pohjustettiin turhankin perusteellisesti edellisessä osassa, Isossa härässä kerronta on jouhevampaa ja tarinaa luistaa sulavasti eteenpäin. Edelleen Kamulan valtava perehtyneisyys aikakauteen ja kotimaiseen mytologiaan on sarjan suola….

Hauskaa harlekiini-Austenia: Julia Quinnin Bridgerton, Salainen sopimus.

Tunnustan: olen yksi niistä, jotka vanhoista Austen-faneista, jotka ihastuivat Julia Quinnin kirjoista tehtyyn Netflix-sarjaan Bridgerton. Sarja käyttää häpeilemättömästi karkkivärejä, anakronismia ja räväkämpiä seksikohtauksia empireajan tuulettamiseen. Siksipä piti nyt tällä tavalla väärässä järjestyksessä katsastaa myös kirja Salainen sopimus, johon sarjan ensimmäinen tuotantokausi perustuu. Heti kun aloin lukea, kävi selväksi, että Quinnin tyyli on vähemmän kaunokirjallista romanttis-viihteellistä…

Vähä-älyistä etsiväntyötä: Leonard Goldbergin Sherlock Holmesin tytär

Mikä sai minut tarttumaan tähän jo pari vuotta sitten julkaistuun Leonard Goldbergin kirjaan Sherlock Holmesin tytär juuri nyt? Minut innoitti ensinnäkin Netflixin Sherlock Holmesin pikkusisaresta kertova Enola Holmes, jota ei kirjaston kokoelmasta löytynyt, sekä kannen upea kuva. Tämä kylläkin paljastui yhdeksi niistä tapauksista, joissa sopii sanoa “moni kakku päältä kaunis”. Olisi nimittäin lähes pyhäinhäväistystä väittää,…

Kelttifantasia sotajalalla: Katinka Sarjanojan Karhuneito

Katinka Sarjanojan kelttifantasiasarjan ensimmäinen osa Korpinlaulu hurmasi minut kokonaan. Jatko-osa Karhuneito siirtyy intiimimmästä ja romantiikkapainotteisemmasta Kaari Utriota muistuttavasta tyylistä enemmän laajempaan sukukronikkaan ja sotakin kolkuttelee ovia. Edellisen osan lukemisesta oli jo vähän aikaa, joten hetki meni muistella laajan hahmokaartin sukulaisuussuhteita ja menneitä tapahtumia, ennen kuin pääsin taas kunnolla kärryille. Aivan yhtä suurta imua en kokenut…

Rakkautta ja muita myrkkyjä: Terhi Tarkiaisen Kitty eli kuinka mies tuhotaan

Terhi Tarkiaisen esikoiskirja Pure mua puraisi minua lujaa ja rakastuin mustanhumoristiseen vampyyrimeininkiin niin, että odotin kovasti Tarkiaisen uutta romaania Kitty eli kuinka mies tuhotaan. Valitettavasti tällä kertaa verenimijöitä ei ole luvassa, joten väistämättä aivan yhtä lujaa Kitty ei minuun kolahtanut kuin esikoinen. Onneksi kuitenkin toiseksi parasta yliluonnollisen romantiikan jälkeen on minulle austenilainen historiallinen romantiikka ja…

Kelttifantasian uusi Kaari Utrio: Katinka Sarjanojan Korpinlaulu

Katinka Sarjanojan Korpinlaulu on vuoden sisään toinen kotimainen muinaiseen kelttiläiseen aikaan ja mytologiaan sukeltava fantasiakirja. Kesällä Katri Alatalon Ikuisesti siskoni sai hyvän vastaanoton, joten pakosti Korpinlaulun nyt syksyllä ilmestyessä en voi olla vertaamatta näitä kahta. Vertailu on kuitenkin hedelmätöntä, sillä kelttiläisestä aihepiiristään huolimatta Korpinlaulu ja Ikuisesti siskoni ovat molemmat loistavia kirjoja aivan erilaisella tavalla: Ikuisesti siskoni on kieleltään hehkuva ja myyttinen ja sopii kaunokirjallisemman…

Teinien Dorian Gray Grand Tourilla: Mackenzi Leen Gentleman´s Guide to Vice and Virtue

Mackenzi Leen Gentleman´s Guide to Vice and Virtue on kirja, jonka kansikuvaa olen ihaillut ulkomaisissa kirjakaupoissa ja päätin sitten liittyä kirjaston varausjonoon. Jo pelkästään takakansiteksti herätti innostukseni. Päähenkilö Monty on nuori hulivilidandy Oscar Wilden paheellisen Dorian Grayn hengessä: komea, päihteissä ja kieriskelee skandalöösisti sekä naisten että miesten lakanoissa. Varakas kartanonherra yrittää saada poikaan ryhtiä ja lähettää…

Anniina Mikaman Huijarin oppipoika: Vetävä veijaritarina

Anniina Mikaman jatko-osa sähköistä koneromantiikkaa edustavalle ja Topelius-palkitulle Taikurille ja taskuvarkaalle on jotain, minkä ei pitäisi onnistua: romanttisen pääparin tarinan sijaan se on esiosa äkeän professori Wiktorin poikavuosista. Suurin salaisuus (älä jatkaa lukemista, ellet ole vielä lukenut Taikuria ja taskuvarasta), se, että taikuri Tom on androidi tulevaisuudesta, on jo tiedossa, ja samoin tiedämme, että Tom…

Pyöveli ja portto Pariisissa: Milja Kauniston Luxus

Milja Kauniston Luxus on harvinaisempaa herkkua kotimaisten historiallisten romaanien saralla: se sijoittuu Ranskaan ja vieläpä maan dramaattisimpiin kohtalonhetkiin, vallankumouksen aikaan. Luxus aloittaa Purppuragiljotiini -sarjan, jonka päähenkilöinä ovat pyövelin ammattiin kasvatettu Isidore sekä kovia kokenut kreivitär Marie. Sivuosassa vilahtaa myös yleisen kirjallisuustieteen maisterin riemuksi kirjallisuuden paha poika markiisi de Sade, joka on syystä antanut nimensä käsitteelle…

Omaperäinen Arthur-eepos: T.H. Whiten Muinainen ja tuleva kuningas

T.H. Whiten Muinainen ja tuleva kuningas on yksi erikoisimmista lukukokemuksistani. Ulospäin se näyttää tiiliskivimäiseltä fantasiakirjalta, perinteiseltä kertomukselta kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista, mutta kuvaus ei kerro totuutta kirjan luonteesta. Muinainen ja tuleva kuningas on samaan aikaan paikoin lapsellisen hupsu, paikoin lyyrinen ja runsas ja samaan aikaan, huumorin alla piilee pohjavireeltään katkera filosofinen tutkielma vallasta….

Wilde herää henkiin: Artemis Kelosaaren Omenatarha

  Artemis Kelosaaren Omenatarha eli kertomus huonoista miehistä on kotimaiseksi kirjallisuudeksi harvinaista herkkua: mysteerijuonella höystettyä homoeroottista spekulatiivista fiktiota, joka sijoittuu viktoriaaniseen Englantiin. Charles Dickens kohtaa Oscar Wilden ja Mary Shelleyn. Omenatarha yhdistää samaan aikaan lumoavalla ja henkeäsalpaavan jännittävällä tavalla Dorian Grayn muotokuvan paheellista estetismiä Oliver Twistin yhteiskunnalliseen orpokuvaukseen ja Frankensteinin mystisoituun sähkötekniikkaan. Otsikon Omenatarha viittaa…

Sisällissota tehtaantyttöjen silmin: Laura Lähteenmäen Yksi kevät

Laura Lähteenmäen Yksi kevät on yksi monista Suomen sisällissodan muistovuonna julkaistuista kirjoista, jotka tarjoavat uutta näkökulmaa vuoden 1918 tapahtumiin. Poikkeuksellista Yhdessä keväässä on se, että kyseessä on nuortenkirja ja tällä kertaa ääneen pääsevät punaisten joukkoihin päätyvät teinitytöt. Työläistyttöjen tarinat ja syyt solmia hihaansa punainen nauha ovat erilaisia, mutta Lähteenmäki tuo tapahtumat ja kokemukset tunnelmallisella kielellään…