Anniina Mikaman jatko-osa sähköistä koneromantiikkaa edustavalle ja Topelius-palkitulle Taikurille ja taskuvarkaalle on jotain, minkä ei pitäisi onnistua: romanttisen pääparin tarinan sijaan se on esiosa äkeän professori Wiktorin poikavuosista. Suurin salaisuus (älä jatkaa lukemista, ellet ole vielä lukenut Taikuria ja taskuvarasta), se, että taikuri Tom on androidi tulevaisuudesta, on jo tiedossa, ja samoin tiedämme, että Tom ja Wiktor selviävät ja mihin he Taikurissa ja taskuvarkaassa päätyvät. Miksi siis kirjaa ei saata laskea kädestään ja lukeminen on silkkaa nautintoa?
Kontekstina tunnustan, että sain vähän aikaa sitten yliannoksen fantasiaa ja scifiä sisältävistä YA-kirjoista, kun jouduin lukemaan niitä kasoittain työtehtävää varten. Jälkeen kuusisataasivuisten sotaisten ulkomaisten jatko-osien, joissa mitään ratkaisevaa ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan, Huijarin oppipoika on kuin olisi kulauttanut siemauksen hujanajalla maustettua lämmintä teetä. Luulin, että nimenomaan romantiikka edellisessä osassa viehätti minua eniten, mutta vaikka sitä onkin Huijarin oppipojassa vähemmän, veijaritarinoista tuttu kutkuttava jännitys sai minut aina vain innokkaammin kääntelemään sivuja.
Tarina on perusteiltaan yksinkertainen mutta toimiva: nuori Wiktor herää yöllä, lähtee katsomaan tähdenlentoa ja todistaakin avaruusaluksen laskeutumista. Yksi aluksen kappaleista sinkoutuu räjähdyksessä häntä kohti ja onnettomuuden seurauksena Wiktorin jalat halvaantuvat. Maankiertäjä Seweryn kantaa hänet kotiin ja rakentaa hänelle pyörätuolin. Samalla hän saa elämäänsä uuden oppi-isän huijari Sewerynistä, jonja kanssa yhdessä he yrittävät korjata avaruusaluksesta löytyneen rikkinäisen robotin Tomin. Menneisyyden salaisuudet, ihastukset ja viholliset mutkistavat kuvioita ja mahtuupa mukaan rippunen okkultismiakin.
Viehättävien henkilöhahmojen ja huijarijuonten lisäksi yksi Mikaman kirjojen vahvuuksista on miljöö: ensimmäisessä kirjassa 1800-luvun Helsinki, Huijarin oppipojassa eläväksi luotu Krakova muutamia vuosikymmeniä aiemmin. Tunnelma on hurmaavan historiallinen ja auttaa myös aikuista lukijaa solahtamaan kirjojen maailmaan, jonka hahmojen ihmissuhteet saattaisivat muuten tuntua hieman lapsellisilta. Huijarin oppipoika toimii itsenäisenä romaanina, mutta spoilaa Taikuria ja taskuvarasta, joka siksi kannattaa lukea näistä ensin. Joka tapauksessa näiden koneromanttisten seikkailujen sähköistä tunnelmaa ei kannata jättää kokematta.
Arvio: ****1/4
Helmet-lukuhaaste 2019: 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Siniset helmet 
2 Comments Add yours