Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia aloittaa välittömästi sydämiä valloittaneen eeppisen fantasiasarjan Kaksosaurinkojen maailmasta. Vikin kieli on kaunista ja raikasta ja maailma fennekki-kettuineen ja salaperäisine haltiamaisine seleeseineen on kiehtova ja perusteellisesti rakennettu. Pikkupahisten dialogi nyt on välillä stereotyyppistä ja epäuskottavaa, mutta samanlaista löytyy kaikista fantasiaseikkailuista. Jokainen kadulla kohdattu kurkunleikkaaja ei voi olla syvällisesti analysoitu persoonallisuus.
Jos jostakin pitää valittaa, niin teoksen markkinoinnista. Minusta Vikin maailma on ennemmin 1800-luvulle sijoittuva maaginen fantasiamaailma muutaman höyrykoneen irrallisella pikamaininnalla, ei suoranaista steampunkia. Jotta aikuislukijoita ei pelästytettäisi, harvoin nostetaan esiin, että Hän sanoi nimekseen Aleia on nuortenkirjallisuutta. Seksiä tai väkivaltaa siinä ei todellakaan ole siinä mitassa kuin monessa harvoin aikuisille markkinoidussa nuortenkirjassa, kuten vaikkapa Elina Pitkäkankaan Kuurassa.
Trilogian aloituksen suurin vahvuus on taiturimaisesti punottu juoni. Romaanin alussa muistinsa menettänyt tyttö hoipertelee Corildonin, ihmisten keskellä asustavan salaperäisen seleesi-herrasmiehen, talon pihaan. Aleiaksi itseään kutsuvan tytön muistot ovat taikuuden sumentamia ja hän pakenee jotakin, mutta ei muista mitä. Corildonin on vastahakoisesti alistuttava auttamaan häntä.
Päällisin puolin Hän sanoi nimekseen Aleia on varsin suoraviivainen, episodimainenkin seikkailu- ja matkakertomus, kun Corildon kuljettaa Aleiaa kohti seleesien kotimaata muistin palauttamista varten ja eteen tupsahtaa vaaroja toisensa jälkeen. Taustalla on kuitenkin kasvoton vihollinen ja vaaralliset tuulet ovat nousemassa. Corildonin ja Aleian välillä kasvaa hauras ystävyys, ja uusia kumppaneitakin tarttuu matkaan.
Kaikkein parasta Vikin kerronnassa on kuitenkin se, mitä ei kerrota. Sekä Corildon että Aleia ovat lukijalle arvoituksia, joista tahtoisi malttamattomasti päästä perille. Lukijan on pakko saada tietää enemmän seleeseistä ja heidän mystisestä valtakunnastaan, enemmän sulkeutuneesta ja menneisyyttään peittelevästä Corildonista ja ennen kaikkea enemmän Aleiasta. Tytöstä, jonka nimi tuskin edes on Aleia.
Onneksi Vik on punonut sarjaansa kauan ja julkaisutahti on poikkeuksellisen nopea. Seuraava osa julkaistiin juuri ja uteliaisuuden piina ehkä edes hiukan helpottaa. Mutta samalla kun arvoitukset tekevät Hän sanoi nimekseen Aleiasta niin kiinnostavan fantasiatapauksen, ne tekevät arvostelun kirjoittamisesta hankalaa. Miten arvioida epäilemättä herkullisia käänteitä, jotka lienevät ihan nurkan takana?
Arvio: ****
Siniset helmet 
3 Comments Add yours