Eeppisen fantasian konkari Ilkka Auer jatkaa varhaisnuorten fantasiakauhun parissa Domowikin jatko-osalla Noidankiro. Jouluisten tunnelmien sijaan tällä kertaa seikkailu sijoittuu juhannuksen aikaan, mutta kesän kukkaloistosta huolimatta kauhu muuttuu edellistä osaa intensiivisemmäksi. Siinä missä Domowik sopii viidesluokkalaiselle, Noidankiro on enemmän kirja kauhunnälkäiselle kuudesluokkalaiselle. Mukana on myös viittauksia toiseen Ilkka Auerin sarjanaloitukseen Kymnaasi, joten sarjat tulevat todennäköisesti vielä yhdistymään tiiviimmin.
Vilma Sumelius, jonka perhe peri edellisessä osassa salaperäisen kartanon, on jo ehtinyt tottua yliluonnolliseen maailmaan, jonka vartijaksi hänet on asetettu. Kesäinen hauskanpito kavereiden kanssa saa kuitenkin synkän käänteen jo romaanin alkulehdillä. Onko jokin herättänyt muinaisen pahan voiman ja mitä Vilma ystävineen voi tehdä peitotakseen uhan? Noidankiro lähestyy tunnelmaltaan Stranger Thingsiä ja kauhut vaanivat varjoissa. Synkkyyden vastapainona on kuitenkin värikkäämpiä ja iloisempia hetkiä. Erityiskiitokset pitää antaa Auerille uudesta sinipiikasivuhahmosta, koska kyseinen myyttinen olento on edelleen kotimaisessa kirjallisuudessa aivan liian aliedustettu. Lisäksi teoksessa myös isketään silmää Peter Panin Mikämikämaalle, joskin poikien purgatoriomaisessa huvimaailmassa olisi voinut edes vähän haastaa perinteisiä pojat on poikia -sukupuolistreotypioita.
Auer yhdistää myyttejä sekä tunteisiin ja kuolemaan liittyvää symbolikkaa varhaisnuorten seikkailufantasiaan ja puhdasverisiin kauhuelementteihin. Jäin kaipailemaan Domowikin suloista jouluisuutta, mutta toisaalta myös odottamaan Vilman myöhempiä seikkailuja ja mahdollista tulevaa kohtaamista Kymnaasin hahmojen kanssa. Noidankiron lopetus ainakin petaa jatko-osalle taas uusia aluevaltauksia ja sarjan entistä syvempää linkittymistä Raaseporin linnaan.
Arvio: ***1/2
Helmet-lukuhaaste 2021: 14. Kirja on osa kirjasarjaa
Siniset helmet 
One Comment Add yours