J.S. Meresmaa on varsinainen kirjallisuuden moniottelija: massiivisen Mifongit-fantasiasarjan lisäksi hän on kirjoittanut lukuisia lyhyitä raapaleita ja novelleja. Tähänastinen tuotanto on kuitenkin ollut proosaa, kun taas uunituore Dodo edustaa harvinaisempaa kirjallisuudenlajia, nuorille suunnattua säeromaania. Säeromaanit ovat kieleltään lyyrisiä, tekstiasettelultaan selkokirjamaisia ja sisällöltään pitkää tarinankerrontaa. Ulkomaisista Sarah Crossanin upea nyyhkytarina Yksi ja Elisabeth Acevedon lavarunomainen Runoilija X ovat nostaneet lajityypin tapetille. Kotimaassa säeromaaneja on tähän asti tehnyt nuorille vain Kirsti Kuronen, jolta niitä on ilmestynyt jo kolme kappaletta: Paha puuska, Pönttö ja Merikki.
Kuroseen verraten Meresmaan Dodo on suorasukaisempi ja proosamaisempi säeromaani, jonka selkeä lineaarinen juonenkuljetus tuo mieleen amerikkalaiset vastineet. Kielessä on kauniita ja runollisia kohtia, mutta myös huumoria, jollaista tähän asti en ole säeromaaneissa nähnyt. Dodon aihepiiri on synkkä: päähenkilö Iinan koulunkäynti takkuaa, poikaystävä on masentunut, isä jättänyt perheen viinan vuoksi ja salaperäinen Dodo-niminen lemmikki on enemmän symbolinen kimppu kipua. Kaikesta tästä huolimatta Dodo on voimaannuttava ja valoisa kirja, jonka kaikista loppuratkaisuista nautin erityisen paljon.
Dodo sopii kunnon YA-romaanin tavoin vanhemmillekin lukijoille, mutta erityisesti Iinan pohdinta seksuaali-identiteetistään ja ihmissuhteistaan koskettaa tietään etsiviä nuoria. Raikas mutkattamuus yhdistettynä runollisempaan tunteeseen ja paikoin räävittömään, ajanmukaiseen dialogiin toimii yhdistelmänä mainiosti. Yksittäisiä hetkiä voi jäädä fiilistelemään, mutta toisaalta kirjan myös ahmaista yhdeltä istumalta. Kunniamaininta pitää antaa myös Karin Niemen upean värikkäälle, mutta silti uhkaavalle kansikuvalle, joka sopii romaanin sisältöön erinomaisesti.
Helmet lukuhaaste 2020: 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani
Arvio: ****
Siniset helmet 
3 Comments Add yours