Jatkoa Joulupukille: Matt Haigin Tyttö joka pelasti joulun

IMG_20171119_193001.jpg
Matt Haig: Tyttö joka pelasti joulun.  Aula & Co, 2017. 

Matt Haigin viime vuonna ilmestynyt Poika nimeltä Joulu oli raikas tuulahdus pölyttyneeseen joulukirjallisuuteen: samalla räväkän humoristinen ja dickensiläisen pateettinen kertomus joulupukin synnystä. Ja mikä kaikkein parasta, Haig sijoitti joulupukin syntytarinan Suomeen niin kuin oikein on. Nyt tarinalle on tullut jatkoa uudessa joulukirjassa Tyttö joka pelasti joulun. Aivan yhtä hulvaton kuin edeltäjänsä ei jatko-osa ole, mutta saattelee kuitenkin joulumielelle.

Tyttö joka pelasti joulun sijoittuu pääasiallisesti Englantiin. Dickensiläisiä vaikuitteita on myös vielä edellisosaa enemmän. Itse kirjailija Charles Dickens onkin osuvasti mukana sivuhahmona. Kommelluksia ja jännitystä, surua ja jouluiloa, kaikkea löytyy. Huumori ei kuitenkaan ole aivan yhtä anarkistista kuin Pojassa nimeltä Joulu, jossa revitään nauruja pissaavista poroista ja räjähtävästä peikosta. Koomiikkaa tuovat tontut, muun muassa tonttulehden porotoimittajan yritykset päästä ylenemään peikkotoimittajaksi.

Amelia, köyhä nuohoojatyttö, joka kaikkein vahvimmin uskoi joulun taikaan, menettää äitinsä ja joutuu kamalaan orpokotiin. Samaan aikaan myös joulupukki on vaikeuksissa. Peikot ovat hyökänneet tonttujen asuinsijoille ja yksi kokonainen joulu joudutaan peruuttamaan. Ainoa, mikä joulun voi pelastaa, on kyynistyneen Amelian toiveikkuuden ja lapsenuskon palauttaminen.

Kaiken kaikkiaan Tyttö joka pelasti joulun on juuri passeli joulukirja, vaikka kannatan edellisen, vielä paremman osan, lukemista ensin. Lumisia viktoriaanisia katuja, tonttukylän taikaa, sydäntälämmittävää hyvyyden etsimistä kylmyyden keskeltä: kaikki joulukirjan ainekset ovat paikallaan kuin konvehdit rasiassa. Juoni on hieman outo, mutta muutaman glögikupposen ja liköörikonvehdin jälkeen se ei haittaa lainkaan.

 

Arvio: ***1/2

 

One Comment Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s