Kaksosaurinkojen loisteessa: Erika Vikin Seleesian näkijä

IMG_20171108_160557.jpg
Erika Vik: Seleesian näkijä. Kaksosauringot 2. Gummerus, 2017.

Erika Vikin megasuosion saanut Kaksosauringot-sarja sai lukijoiden onneksi nopeasti jatkoa. Hän sanoi nimekseen Aleia herätti uudella tavalla tavallisesti fantasiaa lukemattomia aikuisia lajityypin pariin. Vik sekoittaa steampunk-aineksia, vetävää mysteeritarinaa ja eeppistä magiaa vastustamattomaksi yhdistelmäksi. Sarjan sankarikaksikko, muistinsa menettänyt nuori Aleia ja menneisyyttään salaileva seleesi Corildon, tekivät aloitusosan lähestyttäväksi sekä nuorille että aikuisemmille lukijoille.

Seleesian näkijä on sekä kansiltaan että sisällöltään vielä aiempaa osaa komeampi. Hän sanoi nimekseen Aleia on vauhdikas roadtrip, mutta kakkososassa päästään enemmän asettumaan aloilleen, perehtymään kunnolla Vikin luoman herkullisen maailman politiikkaan, historiaan ja maagisiin ihmeisiin. Lopullisten vastausten aika jää päätösosaan ja sitä ennen kokonaisarviota on vaikea tehdä, mutta siihen asti meidän on vain kestettävä ja arvailtava.

Kuten romaanin nimestä voi päätellä, Seleesian näkijässä päästään kuulemaan lisää salaperäisistä seleeseistä, haltiamaisen taikavoimaisista olennoista. Aleia ja Corildon saapuvat Seleesiaan ja samalla myös Corildonin tiukasti vaalima yksityisyyden verho raottuu: pääsemme viimein tapaamaan hänen sukunsa ja kuulemaan hänen tarinansa. Uusia kiinnostavia seleesihahmoja astuu kuvioihin ja mikä vielä tärkeämpää, saamme tietää lisää seleesien kiehtovasta seksuaalisuudesta, jonka yliluonnolliset ulottuvuudet tuovat mieleen Avatarin. Sarjaan tulee lisää romantiikkaa ja monimuotoisuutta. (Ja sori Matteo, mutta tämä tyttö shippaa täysillä Aleiaa ja Corildonia).

Seleesian näkijä ei kuitenkaan ole mikään politiikkaan ja romantiikkaan keskittynyt trilogian väliosa, vaan vauhtia ja tummia sävyjä tulee myös lisää. Uhkaavat pilvet lähestyvät ja sodan ensimmäiset taistelut repivät rikki rauhallisen tunnelman. Varoituksen sanana, että Vik jättää romaanin kiikkumaan kiperään clifhangeriin, ja siinä meidän on vain roikuttava ja odoteltava päätösosaa. Uumoilen viimeisen osan nimen ehkä liittyvän tulilintuihin.

Arvio: ****

One Comment Add yours

Leave a comment