Hilpeä ja hirveä apartheid: Trevor Noahin Laiton lapsi

Trevor Noah: Laiton lapsi, Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa. Suomentaja: Jaana Iso-Markku. Atena, 2020.

Elämäkerrat ovat kirjallisuudenlajeista kaikkein vähiten mieleeni, mutta kun olin nähnyt Trevor Noahin Laittomasta lapsesta kehuja ja Helmet-lukuhaasteessa oli vielä Afrikkaan sijoittuvan kirjan paikka täyttämättä, päätin antaa sille mahdollisuuden. Ja onneksi annoin. Trevor Noah on nykyään amerikkalainen juontaja ja koomikko, ja hänen kertomanaan perheväkivaltaa, rasismia ja köyhyyttä täynnä oleva tarina lapsuudesta rotu-erottelun keskellä muuttuu raskaasta nyyhkyjutusta räävittömän humoristisen ja traagisen välimailla heiluvaksi. Kerronta on vahvaotteista ja ajatusten herättelyä tai politiikkaakaan ei kaihdeta.

Trevor Noah ei ole kovin paljon minua vanhempi, joten tuntuu järkyttävältä, miten vähän aikaa on rotuerottelun päättymisestä Etelä-Afrikassa. Mustan naisen ja valkoisen miehen lapsena Trevorin pelkkä olemassaolo on rikos ja pienenä hän joutuu piilottelemaan sisätiloissa. Lakien höllennyttyä maailma ei muutu yhdessä yössä, eikä Trevor tunne olevansa missään yhteisössä täysin kotonaan. Huolimatta kaikesta kauheasta mitä Trevorin perhe joutuu kestämään, huolimatta hengenvaarallisista levottomuuksista, huolimatta rikollisissa slummijengeissä pyörimisestä ja huolimatta väkivaltaisesta isäpuolesta, valo ja vitsikkyys kerronnassa säilyy.

On melkein rikollista viihtyä tällaisia aiheita käsittelevän kirjan parissa, mutta Trevor Noah tekee pakosti lukijoista rikostovereitaan. Muutamissa kohdin lukija saattaa tuntea hyvän maun rajan heilahtavan, kuten koomikoiden stand upissakin usein käy, mutta silti Noahilla on myös tärkeää sanottavaa ja opetettavaa Etelä-Afrikan historiasta ja etenkin rasismista. Erityisen tärkeässä roolissa kirjassa on Trevor Noahin uskonnollinen ja erittäin vahvatahtoinen äiti, joka saa huumorista huolimatta lämpimän käsittelyn.

Arvio: ***1/2

Helmet-lukuhaaste 2022: 33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan