Sinikka Koyaman esikoisteos Joka kurjen laulua kuuntelee edustaa kotimaista YA:ta tai oikeastaan jo harvinaisempaa New Adultia, sillä päähenkilö Sofia on jo 19-vuotias. Romaani on tyyliltään rauhallisen maalaileva ja tunnelmallinen ja yhdistää nyky-Suomea ja muinaista Japania, kun Sofia löytää outoja kirjoituksia Mei-nimisestä tytöstä. Kirja lähtee vähän takkuillen liikkeelle, kun lukija ei vielä ymmärrä, mistä on kysymys, mutta lopulta kaikki keriytyy auki ja selkenee. Kieli on kaunista, joskin nykyaikaan sijoittuvissa jaksoissa olisi ollut tiivistämisen varaa: Japaniin sijoittuva Meistä kertovat jaksot nimittäin ovat niin eläviä, jännittäviä ja vaikuttavia, että niiden rinnalle romaanin toinen aikataso vaikuttaa vaisummalta ja saa lukijankin kaipaamaan uppoutumista seuraavaan Sofian lukemaan katkelmaan.
Joka kurjen laulua kuuntelee alkaa unenomaisella kuvauksella siitä, miten Sofia on matkalla linja-autolla ja päätyy puolivahingossa yöksi paratiisimaiselle huvilalle, jossa hän kohtaa vanhan ystävänsä. Siellä Sofia myös törmää ensin tyhjältä näyttäneeseen kirjaan, johon ilmestyy Mein tarina. Nykypäiväkuvauksen hämäryydellä on juonisyyt, mutta lopputulos on yhtä kaikki se, että kirjan sydän ja veri on Mein tarina. Hoviajan Japaniin sijoittuvat jaksot muistuttavat paljon Genjin tarinaa ja vastaavaa klassista japanilaista kirjallisuutta, joskin tempo on nopeampi ja jännitys ja juonittelu väkevämpää. Mei on merkittävän miehen äpärätytär ja päätyy keskelle rakkauden ja vaarallisten hovikähmintöjen verkkoa. Itse olisin mielelläni lukenut Meistä pidemminkin, vaikka koko romaanin verran. Mein tarina vertautuu kyllä Sofian kokemuksiin ja symbolisuus, tulkinnannanvaraisuus ja maaginen realismi luonnehtivat kerrontaa. Parhaiten Joka kurjen laulua kuuntelee sopii Japani-faneille ja seesteisemmän fantasian ystäville.
Helmet-lukuhaaste 2022: 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan
Arvio: ***1/2
Siniset helmet 
One Comment Add yours