Kauhuja kirjastossa: Marko Hautalan Lauri Luu ja riivattu lukukoira

Marko Hautala: Lauri Luu ja riivattu lukukoira. Haamu, 2021. Kuvitus: Broci.

Suomen tunnetuin kauhukirjailija Marko Hautala koettelee ensi kertaa kynsiään uuteen nuorempaan yleisöön lastenkauhukirjalla Lauri Luu ja riivattu lukukoira. Lempeän taianomaiseen alakouluväristelyyn sopivasta kuvituksesta vastaa Broci, jonka värikkäästä ja modernia ja klassista yhdistelevästä kirjastokuvauksesta nautin erityisen paljon. Päähenkilö Lauri Luu ei pidä kirjastosta tai lukemisesta, koska kaikki kirjathan ovat tylsiä ja Laurin lukuhäiriö estää saamasta tolkkua kirjaimista. Salaperäinen hahmo kirjaston kellarista ja riivattu lukukoira muuttavat Laurin käsityksen lukemisesta lopullisesti.

Lauri Luu ja riivattu lukukoira sopii etenkin sellaisten eka-tokaluokkalaisten käsiin, joita lukeminen ei tahdo innostaa. Varsinaisesti Laurin tavoin lukuhäiriöiselle lapselle kirja on kylläkin liian kaunokirjallinen ja fontti olisi saanut olla vielä isompi ja taitto vielä väljempi. Kuvitus tukee kirjaa erinomaisesti ja herätti minussa heti toiveen, että voisin itse viettää aikaa Laurin kirjastossa. Sanoma lukemisen seikkailusta yhdistyy mukavasti pienemmillekin sopivan jännittävään pehmokauhuiluun ja aikuislukijoillekin on siroteltu silmäniskuksi intertekstuaalisia viittauksia.

Arvio: ***1/2

Helmet-lukuhaaste 2021: 15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s