Syyllisenä syntyneet: Salla Simukan Lukitut

wp-1598424984150272497972227104543.jpg
Salla Simukka: Lukitut. Tammi, 2020. 

Salla Simukka on Suomen YA-kirjallisuuden kuumimpia nimiä ja hänen palkittuja teoksiaan on myös käännetty monille kielille. Uutuus Lukitut on trillerimäinen nuortenkirja, jolla on mahtava dystooppinen lähtökohta: viisikymmentä nuorta joutuu vankilaan rikoksista, joita he eivät edes ole vielä tehneet. Asetelma muistuttaa elokuvaa Minority Report, johon myös suoraan kirjassa viitataan. Tarina on kerrottu monimuotoisen hahmokaartin äänin: kertojina ovat muunsukupuolinen tutkijoiden lapsi Vega, Kiinasta adoptoitu Meea, tummaihoinen runopoika Kaspian sekä erilaisista yhteiskunnallisista taustoista peräisin olevat rakastavaiset Oliver ja Johannes.

Simukka kirjoittaa upeasti kuten aina ja kirjavinkkarin kannalta on kätevää, että Lukitut on monipuoliseen sisältöönsä nähden napakka kirja. Lukijana olisin kaivannut vielä enemmänkin kuvausta vankilan jännitteisestä elämästä ja sisäisistä konflikteista, joista esiin nousi jo esimerkiksi osan vangeista ylentäminen vartijoiksi. Yhteiskunnallisesti Lukitut yhdistää taidokkaasti tiiviiseen pakettiin paletin monenlaisia pohdintoja ja kysymyksiä rasismista taloudelliseen eriarvoisuuteen ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Uskottavuuden kannalta kirjassa hahmot selittävät välillä termejä liiankin hienosti ja oikein, mutta lukijoiden valistamisen kannalta se tietysti on kätevää.

Simukan muusta tuotannosta Lukitut muistuttaa eniten suosikkeihini lukeutuvaa lähitulevaisuuteen sijoittuvaa teosparia Jäljellä/Toisaalla. Juonellisesti Lukitut pitää hyppysissään, vaikka jännitys pysyy alkua ja loppua lukuunottamatta maltillisena. Päästäkseen ulos nuorten on yritettävä itse keksiä, minkä rikoksen he algoritmien mukaan tulisivat tekemään, mutta toisia houkuttelee enemmän ajatus paosta. Näin pandemian aikaan lukijan on helppoa samaistua nuorten eristysolosuhteisiin ja kaipuuseen vapauteen. Isossa roolissa ovat myös hahmojen keskinäiset ihastussuhteet. Karanteenilukemiston parhaimmistoa.

Arvio: ****

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s