Ihastuttava ihastuskirja: Jani Toivolan Poika ja perhostunne

Jani Toivolan uudessa kuvakirjassa Poika ja perhostunne seikkailee jo Pojasta ja hameesta tuttu Roni. Kaunis ja värikylläinen kuvitus on jälleen Saara Obelen käsialaa. Molemmat kirjat ovat poikkeustapauksia yhä hahmoiltaan ja tekijäkaartiltaan valkoisessa kotimaisessa lastenkirjallisuudessa, vaikka tilanne toivottavasti on muutoksessa. Vielä poikkeuksellisempaa kuitenkin on se, että Poika ja perhostunne käsittelee pojan ihastusta toiseen poikaan. Tällä hetkellä on jo suomeksi saatavilla kyllä sateenkaarikirjoja lapsillekin, mutta niistä ylivoimaisesti suurin osa kertoo sateenkaariperheistä ja siitä, miten lapsella on kaksi isää tai kaksi äitiä. Sateenkaareville lapsille ei ole tähän asti ollut tarjolla suomeksi juuri mitään, joten kirjaston sateenkaarihylly on kovasti kaivannut juuri tällaista teosta.

Poika ja perhostunne on tarinaltaan yksinkertainen mutta herkkävireinen kuvaus tunteiden myllerryksestä. Roni ei pääsekään viettämään kesälomaa parhaan kaverinsa kanssa ja on myrtynyt, kunnes kesäpaikassa kohtaakin uuden pojan Timon, joka saa perhoset lepattamaan vatsassa. Kesäisen letkeä kirja sopii neljävuotiaista ekaluokkalaisiin ensi-ihastuksen käsittelyyn. Muuten sitä voisi lukea pienempienkin kanssa, mutta tekstiä on sen verran runsaasti, että taaperoikäiset eivät välttämättä jaksa kuunnella niin pitkään. Obelen kuvitus hehkuu värejä ja kuvaa kesälomapaikan monimuotoista hahmogalleriaa. Kirja on hyvää jatkumoa Pojalle ja hameelle, jonka aiheena oli kaikkien oikeus olla oma itsensä.

Erilaisista perheistäkin kertoville kirjoille on paikkansa, mutta on myös tärkeää löytyä kirjoja lasten omien tunteiden käsittelyyn. Lastenkirjoja heteroiden ihastuksista meillä on jo hyllyt täynnä ja toivottavasti Pojan ja perhostunteen vanavedessä samankaltaisia kirjoja seuraa lisää. Viattoman kädestäpitelykuvakirjan aikaansaamat somevastareaktiot kertovat surullista kieltään siitä, miten tarpeellisia sateenkaarevat lasten- ja nuortenkirjat ovat. Lapsilla on oikeus löytää samaistumispintaa omille kokemuksilleen ja tukea kasvaa rauhassa kauhistelulta ja homofobiselta vihalta.

Arvio: ****

Helmet-lukuhaaste 2022: 17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s