Toivoa ja tyttöenergiaa kauhujen keskelle: Siiri Enorannan Maailmantyttäret

Siiri Enoranta: Maailmantyttäret. WSOY, 2022.

Finlandia-voittaja Siiri Enorannan nuortenkirjatuotanto on vaihdellut fantasiasta scifiin ja realismiin, mutta monilla teoksilla on yhteisinä piirteinä sateenkaariteemat, läheinen luontosuhde ja tietynlainen viattoman valon ja poikkeuksellisen rohkean tabuja kumartamattoman rempseyden yhdistelmä. Vaikka omaperäiset maailmat ja itärantamainen kaunis kieli kaikissa hänen teoksissaan tehneet minuun vaikutuksen, osaa lukiessa olen syystä tai toisesta tuntenut etäisyyttä hahmoihin ja tarinaan. Kun näin katalogeista, että uusin utopia Maailmantyttäret oli tulossa, olin toki kiinnostunut, mutta enemmän fantasian kuin scifin ystävänä odotin, että tästä tulisi arvostettava teos, joka tuskin iskisi minuun henkilökohtaisesti yhtä paljon kuin Enorannan fantasia. Kuinka pahasti väärässä olinkaan.

YA-kirjallisuudessa dystopiat ovat jyllänneet Nälkäpelin suosiosta asti ja olen lukenut genren kirjoja kyllästykseen asti. Utopia on silti scifissä harvinaisuus, vaikka sen tulemisesta on pitkään puhuttu: on yksinkertaisesti vaikeampi kirjoittaa konflikteja ja jännitteitä utopiayhteiskuntaan kuin dystooppiseen diktatuuriin, joka tarvitsee nuoria sankareita. Enoranta kuitenkin onnistuu miltei mahdottomassa ja kirjoittaa utopiaa kylmäävän ajankohtaisesti ja ravistuttavasti. Toki pääjuonta utopian reunaehdot hieman heikentävät, eikä juoni olekaan Maailmantyttärien suurin vahvuus. Yhteiskuntakritiikki, hahmokehitys ja tulevaisuuden yhteiskunnan yksityiskohtien sekä historiallisten käänteiden paljastuminen lukijalle vähä kerrassaan sen sijaan loistavat. Juoni toimii kuitenkin parhaiten, jos lukija ei tiedä siitä liikaa. Sanon siis vain, että keskiössä on leirillä toisensa kohtaava tyttöjoukko tulevaisuuden utopiayhteiskunnassa. Seikkailuretkellekin lähdetään, mutta tässä kirjassa päämäärää tärkeämpää on matka ja seura.

Päähenkilötyttöjoukkoon kuuluuvat Maailmankoti-utopiayhteiskunnassa kasvaneet parhaat kaverukset, iloluontoinen Lise-Lotte ja analyyttinen Joselina, sekä salaperäinen Kaia, ja näiden lisäksi kaksi erillisestä kapitalistisesta Saarivaltiosta tullutta tyttöä, esiäidin muistoja kantava Zerinda ja kapinallinen porukan nuorimmainen Ritva. Kaikilla on taustallaan murheita, joiden vuoksi heidät on lähetetty Sopusointu-leirille. Osa teinityttöpäähenkilöistä ärsytti minua aluksi, mutta kiinnyin heihin sitten ja ystävysten keskinäinen dynamiikka ja etenkin Ritvan kasvu sulattivat sydämeni. Zerindan päässä olevan sirun muistojen avulla pääsemme käsiksi myös hänen 2020-luvulla elävän esiäitinsä aikaan, jolloin utopiayhteiskunnan rakentamiseen johtanut maailmanloppumainen romahdus tapahtui. Samalla kun Enoranta antaa meille toivoa ja kuvia paremmasta maailmasta, hän ei säästä nykyajan ihmistä syyllisyydeltä ja tuskalta. Hänen 2020-luvun lopulle maalaamansa kauhukuvat ovat niin lähellä, että värisyttää. Tämä on kirja, jonka me etenkin nyt keskellä pandemiaa, ilmastokriisiä ja sotaa kipeästi tarvitsemme.

Helmet-lukuhaaste 2022: 19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa

Arvio: *****

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s