Anne-Maija Aalto voitti tämän vuoden Finlandia juniorin poikkeuksellisesti jatko-osalla: uusi Mistä valo pääsee sisään on nimittäin jatkoa aiemmin ilmestyneelle dystopialle Korento. Vaikka jatko-osaa sanotaan itsenäiseksi, se toimii paremmin, jos lukija tuntee hahmot jo edellisestä osasta. Tulevaisuuden miehitettyyn Japaniin sijoittuvassa kirjassa on taas päähahmona edellisestä osasta tuttu Satomi, mutta nyt hänen rinnalleen tulee myös kaksi uutta näkökulmahahmoa: isänsä muistitutkimuslaitoksessa työskentelevä Aleksei ja vastarintaliikkeeseen kuuluva Marija, joka tosin vähän jää kerronnassa kahden muun hahmon varjoon. Jo edellisessä osassa Aallon suurin vahvuus oli hehkuvan kaunis kieli, ja jatko-osassa hän parantaa niin, että joitakin lauseita ja kielikuvia pysähtyy ihastelemaan kuin kauniita koruja.
Korennossa heikoin kohta oli laahaava aloitus ja tarinan vasta lopussa tihentynyt rytmi, mutta Mistä valo pääsee sisään kuljettaa tarinaa paljon sutjakammin. Satomi on joutunut koeyksilöksi laitokseen, jossa Aleksei työskentelee ja jossa ihmisistä poistetaan heidän muistojaan. Romaani käsittelee paitsi muistin ja identiteetin myös eriarvoisuuden, rasismin ja sorron kysymyksiä. Taustalla vastarintaliike yrittää kaapata vallan ja samaan aikaan laitosta kohtaavat myös muut vehkeilyt, joissa halutaan alkaa käyttää muistikokeita täydellisten sotilaiden ja seksiorjien luomiseksi. Teemat eivät ole keveitä, mutta ihmissuhteiden kehitys ja kaunis kieli raikastavat lukukokemusta. Romaanin kuvaama maailma ei tosin erityisemmin tunnu Japanilta, joten itse olisin pitänyt parempana ratkaisuna sen sijoittamista määrittelemättömään tulevaisuuden valtioon.
Arvio: ****
Siniset helmet 