Luonto hurmaa elokapinallisen: Dara McAnultyn Nuoren luonnontutkijan päiväkirja

Dara McAnultya voisi luonnehtia irlantilaiseksi Greta Thunbergin ja romantiikan ajan runollisten luonnonystävien risteymäksi. Vain 15-vuotiaan Daran luontopäiväkirja sisältää nimensä mukaisesti päiväkirjamerkintöjä luonnon tarkkailusta eri vuodenaikoina ja virtuoosimaisen hehkutteleva kieli ja sivuilta paistava voimakas tunne ovat jotakin sellaista, mitä Daran ikäiseltä tai ylipäätään keneltäkään kyynisen lakonisen nykyajan ihmiseltä ei odottaisi. Sivussa Dara puhuu myös perheestään, autismistaan ja intohimostaan luonnonsuojeluun. Dara kuuluu itse Extinction Rebellion liikkeeseen, joka tunnetaan meillä täällä Suomessa Elokapinana.

Nuoren luonnontutkijan päiväkirja ei ehkä olisi saanut syntyään jos Dara ei olisi joutunut hakeutumaan julkisuuteen ilmastonmuutoksen ja etenkin lajikadon aiheuttaman huolen vuoksi. Silti kirja on eniten innostunut ylistys lähiluonnolle ja ruohonjuuritason luonnonläheisyydelle. Daralle luonto on rauhan ja ilon paikka ja luonnontieteelliseen näkökulmaan yhdistyy välillä myös irlantilaisia myyttejä. Kirja tekee arvokasta työtä myös ymmärryksen lisäämisessä autismia kohtaan. Rauhallinen tunnelmoiva tietokirja, joka sopii luonnonystäville.

Helmet-lukuhaaste 2021: 34. Kirjassa tarkkailllaan luontoa

Arvio: ****

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s