Rakkautta ja muita myrkkyjä: Terhi Tarkiaisen Kitty eli kuinka mies tuhotaan

Terhi Tarkiainen: Kitty eli kuinka mies tuhotaan. Tammi, 2020.

Terhi Tarkiaisen esikoiskirja Pure mua puraisi minua lujaa ja rakastuin mustanhumoristiseen vampyyrimeininkiin niin, että odotin kovasti Tarkiaisen uutta romaania Kitty eli kuinka mies tuhotaan. Valitettavasti tällä kertaa verenimijöitä ei ole luvassa, joten väistämättä aivan yhtä lujaa Kitty ei minuun kolahtanut kuin esikoinen. Onneksi kuitenkin toiseksi parasta yliluonnollisen romantiikan jälkeen on minulle austenilainen historiallinen romantiikka ja juuri sitä on tällä kertaa tarjolla, tosin herkullisen myrkyllisellä satiirisella huumorilla maustettuna. Herkempien Austen-fanien ja seksuaalisen väkivallan ja sadomasokismin teemoja karttelevien kannattaa pysyä Kittystä kaukana, mutta mustasieluisemmat romantiikkafanit saavat jälleen nauttia Tarkiaisen tappavan terävästä kielestä.

Kitty sijoittuu 1700-luvun Englantiin ja päähenkilönä on kuivakiskoisen käytännöllinen apteekkarintytär Kitty. Isä hommaa Kittylle avomieheksi vanhan ja vastenmielisen mutta rikkaan kauppiaan. Kadulla kohtaamansa seksuaalisen väkivallan jälkeen Kitty hautoo kostoa ja pian hänen mielensä ja unensa täyttää mies, jonka hän tahtoo tavalla tai toisella tuhota. Apteekkarin tyttärelle myrkyt ovat tuttuja, mutta kostaminen ei ole aivan niin helppoa ja ongelmatonta kuin hän ensin ajattelee. Samaan aikaan eräs komea herrasmies aiheuttaa ihastuksen tunteita ja sekoittaa keitosta entisestään.

Tarkiainen kuvaa seikkaperäisesti ja kuivalla huumorilla historiallista miljöötä ja lohdittujen aikakausitunnelmakuvien määrä tekee teoksesta hieman turpean, kuten monesti historiallisten romaanien tyylilajissa tapahtuu. Juoni on toimiva, vaikkakin sen käänteitä osasin tällä kertaa paremmin jo odottaakin. Romantiikkaakin löytyy, mutta sen mukana kulkee taas synkempiä yhteiskunnallisia juonteita ja eettistä pohdintaa, joskin ehkä hieman esikoista vähemmän. Himo, kostonhimo ja ihmisluonne esitetään turhia kursailematta ja koristelematta. Ehdottamasti jään innolla odottamaan, mitä Tarkiainen kirjoittaa seuraavaksi.

Arvio: ****

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s