Wannabet juhlivat öisin: Katie Lowen Jumalten verta suonissamme

wp-15879750185937783021968124249455.jpg
Katie Lowe: Jumalten verta suonissamme. Gummerus, 2019. 

Katie Lowen Jumalten verta suonissamme on noituudella ja mytologialla maustettu jännäri, joka hiihtää niin tarkasti Donna Tartin klassisen Jumalat juhlivat öisin -romaanin kulkemia latuja, että on vaikea sanoa, pitäisikö se laskea kunnianosoitukseksi vai jäljitelmäksi. Molemmissa on kallis ja vanhanajan tyyliä uhkuva koulu, jossa joukko oppilaita valitaan eliittiryhmään, jolle opetetaan antiikin mytologiaa ja riittien toteuttamisessa huumeet ja väkivalta ryöstäytyvät käsistä. Molemmissa myös yksi joukosta katoaa/kuolee. Lowen proosa ei kuitenkaan ole niin tunnelmallisen kaunokirjallista kuin Tartin, joskin romaanin lyhyemmästä sivumäärästä ja korkeammasta jännitysasteesta Lowea voi puolestaan kiittää.

Lowe yrittää kovasti vakuuttaa lukijaa siitä, että on kysymys feministisestä kostofantasiasta, mutta minusta romaanin feministisyys tuntui enemmän kirjailijan tekemältä päälleliimaukselta, etenkin, kun kirja alkaa tyypillisellä kuolleen nuoren naisen ruumiin estetisoinnilla. Sen jälkeen hypätään menneisyyteen ja päähenkilö Violetiin, jonka hahmo jäi itselleni lukijana hyvin etäiseksi. Violetin isä ja sisko kuolevat kolarissa, mistä hän ei vaikuta olevan moksiskaan, ja Violet pääsee vakuutusrahoilla arvostettuun Elm Hollow Academyyn, kouluun, josta liikkuu huhuja muinaisaikojen noituuskytköksistä. Koulussa Violet liittyy tyttönelikkoon, jonka edellinen neljäs jäsen on traagisesti kadonnut. Porukan mukana Violet pääsee taideopettaja Annabelin salaiseen kerhoon, jossa puhutaan antiikin raivottarista ja keskiajan noitariiteistä. Tietenkin tytöt päätyvät käyttämään taikuutta kostotarkoituksiin ja kun aiemmin kadonnut tyttö löytyy murhattuna, Violet alkaa epäillä, voisivatko hänen uudet ystävänsä olla kuoleman takana.

Jumalien verta suonissamme -romaanin dekkarijuoni vetää ja kirjassa on sen verran päihteitä ja väkivaltaa, että epäilemättä saan kirjavinkkauksissa yläkoululaiset kiinnostumaan. Kaikkiaan en kuitenkaan voinut olla vertaamatta kirjaa epäedullisesti Tarttiin, eivätkä pinnalliset taidefilosofiset osuudet auttaneet asiaa. Juonenkäänteet toimivat ja saivat minut koronteenisunnuntain ratoksi kiskaisemaan koko opuksen kerralla, mutta jännitettä vähensi se, ettei hahmoista ja tunnelmista oikein saanut tarttumapintaa. Antiikkiviitaukset eivät myöskään tuntuneet sopivan yhteen muuten keskiajalle ja noituuteen viittaavaan materiaaliin. Sinällään kirjan voi lukea mielensä mukaan joko realistisena trillerinä, jonka mystiset puolet menevät sattumien ja hahmojen teinihaihattelun piikkiin, tai fantasiana, jossa noituus todella toimii.

Arvio: ***

Helmet-lukuhaaste 2020: 7. Kirjassa rikotaan lakia

One Comment Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s