Mummotar ja hirviö: Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna

IMG_3096
Diana Wynne Jones: Liikkuva linna. WSOY, 2005.

Häpeäkseni pitää tunnustaa, että vaikka olen lapsena lukenut muita Diana Wynne Jonesin käännettyjä fantasiakirjoja, Liikkuva linna meni minulta kokonaan ohi. Tajusin myös vasta äskettäin, että Hayao Miyazakin animaatio perustuu tähän kirjaan eikä toisin päin. Nyt sitten käytin tilaisuuteni, luin viimein kirjan ja katsoin elokuvan pitkästä aikaa uudestaan. Lukukokemukseni oli siis minulle poikkeuksellisesti epäpuhdas: lopputulos oli se, että en voinut olla vertaamatta kirjaa ja elokuvaa toisiinsa hyvässä ja pahassa ja toivomatta, että voisin vielä tehdä molemmista jonkin itselleni täydellisen sekoituksen. Juoni oli ehdottomasti alkuperäisessä kirjassa parempi ja samoin nautin satumaisemmasta tunnelmasta, jota Miyazaki jonkin verran sössi ainaisella teknologiapakkomielteellään, vaikka elokuvan maisemat ja musiikit ovatkin kauniin seesteisiä. Elokuvan etuna taas on suorempi romantiikka, joka kirjassa jää enimmäkseen rivien väleihin.

Liikkuvan linnan voisi ajatella perustarinaltaan eräänlaiseksi kaunotar ja hirviö -tarinaksi, koska tunteiden hidas syttyminen ja muodonmuutoskirous ovat siinä pääosassa. 18-vuotias Sophie tekee töitä äitipuolensa hattukaupassa ja on vakuuttunut siitä, että seikkailut ja romantiikka on varattu satukaavojen mukaan hänen nuorempien sisartensa osaksi. Eräänä päivänä kauppaan saapuu kiivas noita, jonka Sophie epäviisaasti suututtaa. Sophie huomaa muuttuneensa vanhaksi mummoksi ja pakenee kotoaan. Hän osuu pahamaineisen Howl-velhon omituiseen liikkuvaan linnaan ja päättää jäädä siinä toivossa, että saisi kirouksensa murrettua.

Tämän aloituksen jälkeen Miyazakin elokuva lähtee hieman eri urille kuin Wynne Jonesin kirja ja vaikka arvostankin kirjaa enemmän, voin ehkä ratkaisun ymmärtää. Kirjan juoni on tällaiselle paatuneellekin fantasianlukijalle melkoisen monimutkainen: sivujuonia, muodonmuutoksia ja väärinkäsityksiä riittää ja jo kun luulee arvanneensa kaiken, jokin mutka tulee vielä yllätyksenä puun takaa. Hahmot ovat sympaattisia ja kulmikkaita, maailma suloisen satumainen olematta silti liian sokerinen. Ja no, velho Howl on miesvauvakiukutteluistaan huolimatta melkoinen hottis. Liikkuva linna on sellainen kirja, jonka luettuaan jää vahva tarve lukea se vielä myöhemmin uudelleen. Varmasti tulen myös tänä vuonna lukemaan jatko-osan.

Helmet-lukuhaaste 2020: 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

Arvio: ****

2 Comments Add yours

  1. Mai Laakso says:

    Ihana tuo kansikuva. En ole lukenut yhtään sarjan kirjaa. Suurin toiveeni lapsena ja nuorena oli tulla mummoksi. Tämä kirja olisi ollut hauska lukea siihen aikaan.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s