VHS-kasetilla menneisyyteen: Mikko Koirasen Nauhoitettava ennen käyttöä

wp-1577103803835729053189009394664.jpg
Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä. Myllylahti, 2019. 

Mikko Koirasen esikoisnuortenkirja Nauhoitettava ennen käyttöä on osa tämän vuoden kotimaisten aikamatkateemaisten nuortenkirjojen aaltoa (muita ovat Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli, Aniina Mikaman Huijarin oppipoika sekä Sanna Iston Sirpale) ja ylsi heti Topelius-ehdokkuuteen. Ensimmäisen sivun lainauksesta asti on selvää, mille elokuvatrilogialle romaani on eniten velkaa: Back To The Future -elokuville. Kasariklassikoiden tavoin siinä matkustetaan ajassa taaksepäin epäkonventionaalisen aikakoneen avulla, perhesuhteet ovat tärkeä teema ja mukana on paljon raikasta huumoria.

Päähenkilö on 16-vuotias Miro, joka ei ole koskaan tuntenut isäänsä. Miroa alkaa kaihertaa, kun äiti ei suostu kertomaan isän henkilöllisyyttä. Miro saa apua yllättävältä taholta: omituinen digitointipuljun pitäjä antaa Mirolle vhs-kaukosäätimen, jonka avulla voi hypätä ajassa taaksepäin. Miro palaa 2000-luvun alkuun (mikä saa minut tuntemaan itseni todella vanhaksi) ja alkaa selvittää, mitä silloin oikein tapahtui, kun hänet laitettiin alulle ja kuka hänen isänsä on. Vastaukset eivät ole ihan sitä mitä Miro odottaa ja tietysti kommullukset menneisyydessä, aikaparadoksin vaarat ja takaisin omaan aikaan pääsemisen vaikeudet nostavat panoksia.

Kaikkiaan Nauhoitettava ennen käyttöä on sympaattinen ja hauska, jotain virkistävän erilaista kevyen YA-scifin saralla. Juoni on myös mukavan yllätyksellinen. Hieman minua häiritsi vahva biologisen vanhemmuuden korostus. Back to The Future –leffat kuuluvat omiin ikisuosikkeihini, joten samaan pirtaan menevä nuortenkirja oli kuitenkin minun makuuni, vaikka Oulun maisemat, joihin kirja sijoittuu, olivatkin minulle tyystin vieraita. Paikallisväri varmasti kiinnostanee eniten oululaisia. Pitää kiittää myös hienoa ja huomiota herättävää kansikuvaa.

Arvio: ***1/2

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s