Ihmeotusten jatkon juonisotku: J.K. Rowlingin Fantastic Beasts, The Crimes of Grindelwald

img_20191113_0903434717549803637209271.jpg
J.K. Rowling: Fantastic Beasts, The Crimes of Grindelwald. Little, Brown 2018.

Harry Potterin velhomaailman esiosasaaga sai alkunsa söpössä 20-luvun New Yorkiin sijoittuvassa fantasiaelokuvassa Fantastic Beasts and Where to Find ThemElokuva sai kaikkiaan ihan mukavan vastaanoton, vaikka osa katsojista olikin hämmentynyt kiltistä taikaeläintutkijasankarista Newt Scamanderista ja sekoitti hahmossa toksisen maskuliinisuuden puutteen luonteen puutteeseen. Jatko-osassa Newt seikkailee enimmäkseen Pariisissa ja taikaolentojen sijaan isompaan rooliin nousevat velhomaailman Hitleriksi tituleerattu Grindelwald ja edellisestä elokuvasta tuttu taikuutensa hallinnasta kamppaileva orpo Credence.

Toisen osa The Crimes of Grindelwald kynäilystä vastasi jälleen J.K. Rowling itse ja tällä kertaa elokuva on kohdannut erittäin vihamielistä kritiikkiä. Syytä kritiikille ehdottomasti on: siinä missä ensimmäisessä elokuvassa taiteiltiin kieli keskellä suuta kahden erilaisen juonilinjan välillä, tällä kertaa hahmoja, taustatarinoita ja juonia on sellainen määrä, ettei mihinkään ehditä keskittymään. Herää myös vahva tunne, että olennainen osa on siltikin joutunut leikkauspöydän lattialle elokuvan pitämiseksi koossa.   Jännitystä, romantiikan hippusia ja suloisia otuksia on tarjolla, tarinatkin ovat kiinnostavia, mutta hahmojen kanssa ei ehditä hengähtää tarpeeksi, että elokuvan tunteista ja tunnelmista saisi kunnolla kiinni.

The Crimes of Grindelwaldin juoni on sen verran monipolvinen ja vaikea jopa tällaiselle karaistuneelle Potter-fanille, että käsikirjoituksen julkaiseminen on tällä kertaa ihan paikallaan. Kaikkein parasta olisi ollut, jos hahmojen tarinoihin olisi etukäteen tutustua romaanimuodossa, jonka Rowling paremmin hallitsee. Itsellänikin useampi katsomiskerta vasta auttoi hahmottamaan osan elokuvan kohtauksista. Elokuvakäsikirjoitus on apuna myös niille, jotka yrittävät selvittää elokuvan lopussa paljastunutta shokkiarvoitusta. Tämä cliffhanger on yksi elokuvan kritisoiduimpia kohtia, mutta itse olen juonen suhteen vielä odottavalla kannalla. Imperiumin vastaiskun ensimmäistä kertaa nähneet olivat varmasti hämmentyneitä klassisesta käänteestä, ennen kuin saivat tietää lisää.

Puoli, josta kaikkein eniten elokuvakäsikirjoituksessa pidin, oli se, miten erilaiseksi pahikseksi Grindelwald oli kirjoitettu verrattuna Voldemortiin. Siinä missä Voldemort on käärmemäinen ja hallitsee pelolla, Grindelwald voittaa ihmisiä puolelleen, saa heidät epäilemään ja uskomaan asiaansa. Grindelwaldin kaltaisia pahiksia maailmanhistoria tuntee paljon voldemorteja enemmän, ja heidän paljastamisensa ja voittamisensa on myös vaikeampaa. The Crimes of Grindelwald ei toimi kovin hyvin itsenäisenä tarinana, mutta sitä se ei lopulta olekaan. Se on palanen palapelissä, jonka kokonaiskuvaa emme voi vielä nähdä, ja jonka paljastumista itse odotan suurella mielenkiinnolla.

Helmet-lukuhaaste 2019: 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

Arvio: **1/2

One Comment Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s