Aluksi minua hirvitti tarttua Mervi Heikkilän ja Jaana Ala-Huissin yhteiseen spefinovellikokoelmaan Verikuu ja muita outoja tarinoita: onhan se meillä kirjastossa sijoitettu kauhukirjallisuuteen, ja kauhun suhteen kestokykyni on rajallinen. Huoli oli kuitenkin turha. Verisestä nimestään huolimatta Verikuu ja muita outoja tarinoita ei ole erityisen väkivaltainen tai pelottava kirja. Novellit ovat enemmän tunnelmallisia ja kiinnostavilla ideoilla leikitteleviä tarinoita, joista löytyy niin mennyttä ja nykyaikaa kuin rakkautta ja kuolemaakin. Kaikkia yhdistävät yliluonnolliset elementit, joista jotkut ovat värisyttäviä ja toiset kutkuttavia.
Kuten novellikokoelmien kanssa aina, toiset novellit kolahtavat kovemmin ja toiset jäävät helpommin unohdettavammiksi täytteiksi. Kahden kirjoittajan tyylit ovat riittävän harmonisia, että miljöiden ja aikakausien erot pistävät enemmän silmään kuin kirjoittajan vaihtuminen. Olin ilahtunut kotimaisen kansanperinteen vivahteista, mutta niitä lopulta ei ollut aivan niin paljon kuin takakansiteksin perusteella olin odottanut. Erityisesti arvostin omaperäisiä yliluonnollisia elementtejä ja yllättäviä juonenkäänteitä, joiden ansiosta haukkasin koko kokoelman melkeinpä yhdeltä istumalta. Kokoelmalle nimensä antanut Verikuu sekä omaperäinen novelli Chatte olivat ehkä suosikkinovellini tästä kokoelmasta.
Arvio: ***
Helmet-lukuhaaste 2019: 28. Kirjan kannessa on kuu
Siniset helmet 
One Comment Add yours