Teiniraskaudesta ja rasismista: Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän

 

img_20180920_1436498989486882517652392.jpgKirsikka Saari on tunnettu ohjaajana ja käsikirjoittajana ja romaanin Hölmö nuori sydän lisäksi Saari on kirjoittanut samannimisen elokuvakäsikirjoituksen. Elokuvaversio tulee ensi-iltaan Selma Vilhusen ohjaamana lokakuussa. Luonnollisesti en siis ole vielä päässyt näkemään elokuvaa, mutta kirja Hölmö nuori sydän pakotti kyllä lukemaan koko tarinan yhdeltä istumalta.

Hölmö nuori sydän on kauniin koruttomasti kirjoitettu ja tiivis romaani teiniraskaudesta ja rasismista. Nimen ja takakannen perusteella pääaihe olisi ensirakkaus, mutta se jää kyllä painavampien teemojen jalkoihin. Ajankohtaisten poliittisten kysymysten ja vanhemmuuden käsittelyn vuoksi Hölmö nuori sydän on 16-vuotiaista päähenkilöistään huolimatta enemmän kirja aikuisille kuin nuorille itselleen.

Pienikokoinen Lenni ottaa muilta turpaan ja haikailee suositun Kiiran perään. Kun Kiiralla menee taas suhde poikki, hän bileissä lohduttautuu Lennin käsivarsilla. Pikaseksi käytävällä johtaa raskauteen ja jo yhden abortin kärsinyt Kiira päättääkin pitää lapsen. Kahden keskenkasvuisen pitäisi äkkiä opetella parisuhteen, aikuisuuden ja vanhemmuuden saloja. Kotoakaan ei mallia tai apua ole tiedossa, kun molempien äidit ovat toimeentulon rajoilla ja hukassa elämänsä kanssa, isiä ei kuulu eikä näy.

Etupäässä bileitä, komistuksia ja lintsausta harrastaneelle Kiiralle raskaus on sekä fyysisen että henkisen kasvun paikka ja Lenni puolestaan kokee uuden vastuun myötä entistä suurempaa painetta miehistyä. Hän hakee voimaa äärioikeistolaisesta äijäporukasta, eikä pysty näkemään, ettei Kiira rakasta häntä hänen heikkoudestaan huolimatta vaan juuri sen takia. Saari kuvaa autenttisen oloisesti ja inhimillisellä lämmöllä nyky-Suomen polttopisteitä.

 

Helmet-lukuhaaste 2018: 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

Arvio: ****

Advertisements

3 Comments Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s