Kulttiklassikko ajan hampaissa: Noidan käsikirja

img_20180918_103401__01730773336082068364.jpg
Eric Maple, Eliot Humberstone, Lynn Myring: Noidan käsikirja: Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia. Tammi, uusintapainos 2018 (alkuperäinen 1983). 

Noidan käsikirja oli kasarin ja ysärin lapsille nostalginen sukupolvikokemus: kirja jota kiellettiin, pelättiin ja piiloteltiin. Unettomat yöt, irti revityt kannet ja pelottavat kuvat elävät monen muistoissa. Niinpä kuin viimein tehtiin uusintapainos, se oli varsinainen mediatapaus ja herätti heti valtavasti kiinnostusta. Mutta miten hyvin Noidan käsikirja on kestänyt aikaa ja onko sitä aihetta tarjota uusille sukupolville, vai parempi jättää nostalgiannälkäisten kirjahyllyihin?

Nimestään huolimatta Noidan käsikirja ei opeta loitsuja, vaan se on yliluonnollisten asioiden yleistietokirja lapsille ja nuorille. Siinä käsitellään kattavasti niin vampyyrit, aaveet kuin harvinaisemmatkin mytologiset kauhut ja erilaiset uskomukset. Aikoinaan nimi Noidan käsikirja on varmasti valittu shokeeraamaan siinä missä musta pääkallokuvainen kansikin: 90-luvulle asti noidat liitettiin mielikuvissa uhkaavaan ja kiellettyyn ja yleisesti pelättiin saatananpalvontaa. Potterien suosion jälkeen kasvaneille nykylapsille mielikuva noidista on huomattavasti kesympi ja salonkikelpoisempi.

Yliluonnollisen tietokirjana Noidan käsikirjan etuja on edelleen runsas, värikäs, välillä myös graafinen kuvitus. Kirja käsittelee kattavasti ainakin muutamalla sanalla todella laajan joukon niin eri maiden vampyyriversioita kuin harvinaisia ja unohdettuja olentojakin. Kiinnostavia anekdootteja on myös huijauksista. Alakoululaista saattaa hieman hirvittää, mutta yhtä pelottava kuin maineensa kirja ei missään nimessä ole. Kolmosluokkalaisesta kuutoseen on ehkä kauhunjanoisen tehokkain aika kiinnostua Noidan käsikirjasta. Suosittelen ysärikauhukirjoista myös Aaveiden atlasta, joka oli oma lapsuudensuosikkini.

Kyseenalaisin piirre Noidan käsikirjassa on verisyyden sijaan sen tieteellisesti pätemätön parapsykologinen ote sekä nykylukijan silmään kummalliset jäänteet omalta aikakaudeltaan. Mukana on myös askarteluohjeita omiin yliluonnollisiin kokeisiin, kuten koomisena esimerkkinä kasvien tunteiden tutkimukseen ”vihaamalla” aktiivisesti kasvia muutama minuutti päivässä. Uri Gellerin lusikantaivuttelut ja kummittelun huuhaatieteelliset selitykset vielä menevät, mutta jutut Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen ”parhaillaan tekemistä” yliluonnollista testeistä saattavat hämmentää nykylasta kummitusjuttuja enemmän.

 

Helmet-lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Arvio:***

 

 

 

 

One Comment Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s