Sarah Crossanin Yksi pistää nuortenkirjallisuuden kentällä silmään siinä missä päähenkilöt Tippi ja Grace keräävät kaduilla katseita. Sekä muoto että aihe ovat epätavallisia: päähenkilöinä ovat siamilaiset kaksoset, jotka ovat vyötäröstä asti kiinnittyneinä yhteen; romaani on myös kirjoitettu kokonaan Gracen minämuotoisena proosarunona. Lukukokemus on samaan aikaan raikkaan kepeä ja syvältä viiltävä. Tätä kirjaa ei kannata lukea bussissa niin, että unohtaa nenäliinapaketin kotiin.
Tippi ja Grace ovat olleet yhdessä joka hetki koko ikänsä ja alusta asti heille on ennustettu ennenaikaista loppua. He eivät ole käyneet tavallista koulua, lääkärintarkastuksia on alituiseen ja terapeutilla käydessä toisen on pidettävä korvatulppia tai kuulokkeita. Elämä karkaa tutuista turvallisista uomista, kun isä joutuu työttömäksi ja perheen taloudellinen tilanne heikkenee. Grace ja Tippi joutuvat lähtemään ensimmäistä kertaa tavalliseen kouluun.
Niin räikeästi erilaisille astuminen muiden teinien pariin on rankkaa, mutta löytyy myös uusia kavereita ja kokemuksia. Grace, joka on aina ollut tyytyväinen siihen, että he eivät voi Tippin kanssa erkaantua toisistaan, alkaa kaivata uutta vapautta. Voiko ihastuminen tai rakkaus olla heitä varten?
Samoin kuin Kirsti Kurosen Pahassa puuskassa, tässäkin minusta rankkojen aiheiden ja yksinkertaisen proosarunomuodon yhdistelmä toimi ihanasti. Vahinko vain, että luin vain käännöksen, niin etten osaa sanoa, eroaako Kaisa Katteluksen suomennoksen tyyli alkuperäisestä. Yksi yhdistää erikoiseen elämään tavallisia teinin tunteita, eikä kaihda myöntää raadollisia taloudellisia tai terveydellisiä realiteetteja. Kannen kuva on tunnelmaltaan haikean kaunis ja sopii tarinaan loistavasti.
Helmet-lukuhaaste 2018: 24. Surullinen kirja
YA-lukuhaaste: Kirjassa on kaunis kansi
Arvio:****
Siniset helmet 
3 Comments Add yours