Aavikkofantasian aamunkoitto: Katri Alatalon Käärmeiden kaupunki

IMG_20170925_104343692
Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki. Gummerus, 2017.

Katri Alatalon Käärmeiden kaupungin ja Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleian ilmestyminen on merkinnyt uusia, suuria tuulia kotimaisessa fantasiakirjallisuudessa. Ei niin, etteikö fantasiaa olisi ennenkin kirjoitettu, mutta tavallisesti se on saanut yleisönsä vain meistä sulkeutuneesta harrastajajoukosta. Nyt toisen maailman fantasia on, varmasti Game of Thronesin myötävaikutuksella, valtavirtaistunut. Yhä useampi aikuinen tarttuu myös fantasiakirjaan siinä missä muuhun bestselleriin.

Käärmeiden kaupunki näyttää upealta, mutta tartuin silti kirjaan vähän arastellen. Pelkään käärmeitä, mutta kun ryhdyin lukemaan, samaistuin siinä määrin käärmelemmikkejään vaatteissaan kuljettavaan Ninetteen, ettei minua hirvittänyt kertaakaan. Asiaa auttoi myös hullaannukseni kaikkeen turkoosiin ja kimaltavaan: ajatus turkoosista kobrasta sai minut viimeistään lämpenemään luikertelijoille.

Huolimatta kotimaiseen fantasiaan harvinaisesta aavikkomiljööstä, romaanin alkuasetelma vaikutti kliseiseltä. Kolme erilaista lasta, käärmeitä hallitseva prinsessa Ninette, velhon oppipoika Sulwaen ja kasvojaan muunteleva köyhä orpopoika Arry ystävystyvät salaa ja näyttävät toisilleen maagisia taitojaan. Yhdessä he löytävät muinaisesta temppelistä jättikäärmeen munan, jonka Ninette haluaisi itselleen, mutta jonka Arry pelästyksissään tuhoaa.

Aluksi hahmot tosiaan vaikuttavat yksiulotteisilta ja tarinan moraali mustavalkoiselta, mutta Alatalo yllättää syventämällä sivu sivulta maailmaansa ja henkilöhahmojaan. Jo aikuistuvien päähenkilöiden kotikaupunkiin hyökätään ja kolmikon tarinat haarautuvat: Ninette joutuu orjana vanhan sekopäisen kuningattaren palvelijaksi, Arry pakotetaan kaivoksiin, Sulwaen lähtee velhon etsintäretkelle. Jokainen heistä joutuu kasvamaan ja muuttumaan, tekemään arveluttaviakin ratkaisuja. Kliseisen pahoilta vaikuttavat hahmot saavat haavoittuvaisuutta, sankarit tummempia sävyjä ja lukija ei voi olla rakastumatta.

Poikkeuksellisempaa kuin aaviikkomaisemat Katri Alatalon kirjassa on se, että se on yksittäinen fantasiaromaani. Useimmiten varsinkin kirjat, joissa luodaan kokonaisia uusia maailmoja, punovat tarinansa valtaviin kirjasarjoihin, joiden tekijät sitten vielä kupsahtavat ennen kuin lukijaparat saavat kuulla pelastuuko maailma vai ei. Käärmeiden kaupungissa on koko tarinan kaari, ei vain palasta, josta jatketaan taas seuraavassa osassa. Toisaalta vinkkarina kaipaankin tällaisia yksittäisiä eeposromaaneja enemmän, mutta henkilökohtaisesti kirjan lukeminen loppuun herättää kaipauksen: ei kai tämä voinut olla vain tässä? Inhimilliset ja moniulotteiset henkilöhahmot ja huolellisesti luotu maailma jättävät janon aavikon kuivuudessa, tunteen, että kumpa saisi vielä tietää hieman enemmän, vaikka samalla täyttymys onkin saavutettu.

Arvio: ****

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s