Viiltäviä unia: Federico García Lorcan Runoelma cante jondosta ja Andalusian lauluja

IMG_20170918_171358590
Federico García Lorca: Andalusian lauluja. Otava, 1972. 

En varmasti olisi ryhtynyt kirjoittamaan tänne mitään Federico García Lorcan runoista, ellei minulla olisi yhä Helmetin lukuhaasteessa suorittamatta kohta 40, kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä. Olin aikaisemminkin lukenut Lorcaa ja pitänyt synkän tunteikkaasta kuvakielestä, mutta kokoelmien Runoelma cante jondosta ja Andalusian lauluja kanssa tunsin olevani hieman eksyksissä, niin suuri niissä oli andalusialaisen kansanlaulun vaikutus.

Molemmissa kokoelmissa Lorca ammentaa paljon Andalusian vahvasta romanikulttuurista ja sen lauluperinteestä, jotka minulla ovat tuntematonta maaperää. Aii-valitukset sentään olivat minulle tuttuja kirjasta Asterix Hispaniassa, jonka puhekuplissa ensikertaa törmäsin geneerisiin ”ay, äitini miksi minut synnytit” -kliseisiin. Monet runot ovat laululyriikkamaisia, käyttävät paljon toistoa ja koskettelevat rakkautta, mustasukkaisuutta ja kuolemaa. Melankolia törmää tummanpunaiseen elämäntuntoon.

Unenomaisten luonto- ja tunnekuvien keskellä erityisesti minua hätkähdyttivät ja kiinnostivat runot Kansalliskaartin sotilaista ja Lorcan asettuminen runoissa heikompien ja vainottujen kansanosien puolelle. Ehdottomasti kiinnostavin Andalusian lauluissa on aistikas Oodi Walt Whitmanille:

”Joka ainoa hetki, sinä uros, jalo Adam,

meren yksinäinen mies, vanha kaunis Walt Whitman:

sillä terasseilla ja baareissa,

nousten laumoina kaupunkien viemäreistä,

vapisten automiesten jaloissa

tai kieriskellen abssinttilavoilla

homot uneksivat sinusta, Walt Whitman.” s. 57

 

Runokokoelmat Runoelma cante jondosta sekä Andalusian lauluja ovat nykyhetken näkökulmasta eksoottisia paitsi andalusialaisen kulttuuriperinnön, myös vanhanaikaisen sanastonsa takia. 70-luvun käännöksessä vilisee mustalaisia ja Harlemiin sijoittuvan runon kertosäe hokee pelkästään sanaa neekeri. Alkukieliset runot onkin julkaistu 30-luvulla. Vaikka toinen kokoelmista on Tammen, toinen Otavan, toisen runot on kääntänyt Brita Polttila, toisen Matti Rossi, molemmissa on onneksi mukana selityksiä sekä lyhyt johdatusteksti Lorcan runouteen. Hieman tienviittoja, jotka auttavat kulkemaan unien keskellä.

Arvio: ***

IMG_20170714_130810674

Federico García Lorca: Runoelma cante jondosta. Tammi, 1977.

Helmet lukuhaaste 40: Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s