Se kirottu näytelmä: Jack Thornen Harry Potter ja kirottu lapsi

IMG_20170911_162159429
Jack Thorpe: Harry Potter ja kirottu lapsi. Tammi, 2016.

Harry Potter -fanina olen vältellyt tehtävää blogata kiistellystä näytelmästä Harry Potter ja kirottu lapsi, mutta nyt on viimein ryhdistäydyttävä. Korjataan nyt ensin pari kirjasta liikkuvaa virheellistä käsitystä. Harry Potter ja kirottu lapsi ei ole kahdeksas Harry Potter -kirja, vaan näyttämöohjeet näytelmään, jossa esiintyy kirjoista tuttuja hahmoja. J.K. Rowling ei myöskään ole kirjoittanut näytelmästä sanaakaan, vaikka hänen nimensä onkin isoimmailla kirjan kannessa. Varsinainen kirjoittaja on Jack Thorne ja Rowling on ainoastaan ollut mukana tiimissä, jossa tarinaa on suunniteltu. Lastenkirja näytelmä ei varsinaisesti myöskään ole, vaikka sitä sellaiseksi markkinoidaan. Keski-ikäisen Harry Potterin kasvatushuolet eivät nimittäin oikein pure varhaisteineihin.

Näytelmän vastaanotto on ollut hyvin hajaantunutta. Tekstiversion lukeneet fanit ovat lytänneet sen täysin: näytelmää on syytetty lähinnä huonoksi fanifiktioksi. Teatteriyleisön reaktiot ovat puolestaan olleet ihastuneita. Draama onkin omimmillaan näyttämöllä. Näyttämöohjeet ovat kuin lyijykynäpiirroksia siitä, miltä valmis maalaus tulee näyttämään. Aion itse yrittää päästä katsomaan näytelmän, vaikka liput ovatkin tällä hetkellä kiven alla.

Huolimatta siitä, että näytelmien arvioiminen pelkän tekstin perusteella ei ole sama kuin lopputuloksen näkeminen, ei se tarkoita ettei Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmästä voisi puhua jo tekstin perusteella. Oma kantani on jossakin kauhistuneen tyrmäyksen ja innostuksen välimaastossa: Kirotussa lapsessa on upeat hetkensä ja etenkin uskomattomiksi kuvailtujen erikoisefektien näkeminen kutkuttaa, mutta aikamatkustukseen keskittyvä pääjuoni on kiistämättömästi typerä.

Harry Potter ja kirottu lapsi jatkaa tarinaa siitä, mihin Rowling sen viimeisen kirjan epilogissa jättää. Harry Potter on keski-ikäinen, aurorin töissä Taikaministeriössä ja hänen nuorin poikansa Albus aloittaa Tylypahkassa. Kuuluisan isän varjo ei jätä Albusta rauhaan ja alku velhokoulussa on vaikea. Heti Tylypahkan pikajunassa Albus ystävystyy Draco Malfoyn pojan Scorpiuksen kanssa ja heistä kahdesta tulee parhaat kaverit. Albus ei pysty täyttämään isän odotuksia: lajitteluhattu laittaa hänet Rohkelikon sijaan Luihuiseen, eivätkä Albuksen lahjat lentämisessä tai taikuudessakaan ole kummoiset.

Angstinen Albus ja herkkä nörttipoika Scorpius ovat raikkaita uusia päähenkilöitä, jotka tosin menettävät puolet näyttämöajasta vanhemmilleen. Heidän ystävyytensä, vaikkakin fanifiktiossa povattu, on silti suloista seurattavaa, vaikka romanttiset vibat poikien välillä olisi minusta 2010-luvulla voinut kirjoittaa suoremminkin auki. Monelle Harry Potterin esittäminen huonona isänä on ollut aihe närkästykselle, mutta minusta juuri Harryn hahmon epätäydellisyyden kuvaus ja Luihuisten kunnianpalautus ovat näytelmän parasta antia. Vanhojen hahmojen, vihollisten ja ystävien välillä koetaan myös monta herkän nostalgista hetkeä.

Näytelmän heikon puoli on sen juoni. Yhä poikansa kuolemasta järkyttynyt Amos Diggory vaatii Harrya palaamaan Taikaministeriön löytämällä ajankääntäjällä takaisin menneisyyteen pelastamaan Cedric Diggoryn. Harry ei tietenkään suostu vaaralliseen hankkeeseen, joten huomiota ja kunniaa kipeästi kaipaavat Albus ja Scorpius lähtevät itse aikamatkaseikkailulle. Lukuun ottamatta hulvattomia Back to the Future -elokuvia, lähimenneisyyden aikamatkailu toimii harvoin tarinoissa hyvin. Kuolemat tai rakastumiset eivät paljon liikuta, jos tietää niiden olevan pian poispyyhkäistyjä kun seuraava ajankääntäjän heilautus muuttaa taas aikajanaa. Myös juonen fiksoituminen komeaan mutta melko turhaan sivuhahmoon Cedric Diggoryyn häiritsee.

Potter-käännöksistään ylistetty Jaana Kapari-Jatta on myös näytelmän käännöksen takana. Itse olen lukenut sekä alkukielisen että suomennoksen. Olen iloinen, että näytelmä on saatu myös nuorempien ja kielitaidottomien fanien ulottuville, mutta se pitäisi kyllä suomentaa uudelleen, mikäli käännöstä joskus tarvitaan esityskäyttöön. Kapari-Jatta on aiemmin Potter-suomennoksissaan loistanut sanaleikeillään, mutta näytelmän hän on kääntänyt sitä näkemättä ja vahvasti paperinmakuiseen kotilukukäyttöön. Lavalle kieli olisi liian romaanimaista ja jäykkää:

”Haluatko etten satuta ainoaa ystävääsi? Tee siis niin kuin minä käsken.

Etkö? Kidutu!

ALBUS

Lopeta! Ole hyvä.” s.323

Thorne on lähtenyt kirjoittamaan jatkoa kirjoille, ei elokuville, mutta joissakin kohdin sekoittumista tapahtuu, esimerkiksi kolmivelhoturnajaisten kolmannen koetuksen liikkuvat pensaat ovat elokuvaversiosta eivätkä kirjasta. Muutamat muutokset tuntuvat hämmentäviltä, kuten Tylypahkan kärrymyyjän paljastuminen vuosisatoja vanhaksi kyborgiksi. Näyttämöohjeissa vihjaillaan katsojien keskelle laskeutuvista ankeuttajista ja Voldemortista, eikä voi kuin ihmetellä, miten nämä kohtaukset sekä kaikki näytelmän taikuus saadaan aikaan lavalla.

 

Arvio: **1/2

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s