Kirjan taikaa: Anne Leinosen Kirjanoita

IMG_20170706_194250271
Anne Leinonen: Kirjanoita. WSOY, 2017.

Spekulatiivisen fiktion konkari Anne Leinonen aloittaa Kirjanoidalla nuortenkirjaparin, joka käsittelee toisia ulottuvuuksia. 17-vuotias Aura asuu vaihtoehto-Helsingissä Hellbyssä, jossa ilma tuhoaa paperin ja kirjat ovat siksi harvinaislaatuisia. Ja kuten Aura oppii uudessa työpaikassaan Menetettyjen unelmien talossa, meille tavallisilla kirjoilla on Hellbyssä myös taikavoimia: lukemalla sivun ääneen voi manipuloida todellisuutta ja samalla käytetty katkelma tuhoutuu.

Heikko kohta Noitakirjassa on se helppous, millä Aura hyväksyy taikuuden olemassaolon. Matalassa fantasiassa siirtymä realismista fantasiaan on useimmiten samalla sekä nautinnollinen että kimurantti. Jos moderni päähenkilö hyväksyy ihmeet olan kohautuksella, se tuntuu epäaidolta. Mutta kun Harry Potter kuulee olevansa velho, lukija kuitenkin haluaa hänen lähtevän heti seikkailemaan Tylypahkaan eikä viettävän lukuvuotta pohtien onko hän joutunut huijatuksi tai kärsiikö hallusinaatioista.

Kirjanoita on ennen kaikkea rakkaudentunnustus kirjojen taialle. Kirjaimellisesti maagisten kirjojen lisäksi teoksessa on runsaasti intertekstuaalisuutta. Leinonen viittailee avoimesti Philip Pulmanin Universumin tomuun, jonka eri ulottuvuuksiin sijoittuva fantasia on selvästi ollut alkuperäisenä innoituksena. Erityisesti arvostan sitä, että kirjanoitien keskinäisten kiistojen seurauksena kehä kolmosen ulkopuolella on alue, joka vilisee Stephen Kingin hirviöitä ja Dyynin hiekkamatoja.

Salaperäinen työkaveri Pyry tuo Kirjanoitaan ripauksen romantiikkaa, mutta mukavasti kutkuttava fantasiajännärijuoni on tärkeämmässä osassa. Kirjaparin toinen osa Noitakirja sijoittunee ainakin osittain meidän Helsinkiimme ja varmasti tulee täydentämään kesken jääneet juonikuviot.

Arvio: ***1/2

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s