Arveluttavaa avaruusoopperaa: Veronica Rothin Viillot

wp-1492003897898.jpg
Veronica Roth: Viillot. Otava, 2017.

Veronica Rothin Outolintu-dystopiasarja (tunnetaan myös nimellä Divergent) yhdisti kätevästi Nälkäpelin yhteiskuntataistelun ja Harry Pottereiden tupamentaliteetin. Suursuosio ja elokuvasarja seurasivat. Rothin uusin avaruusoopperahenkinen scifiromaani Viillot on odotettu, mutta ilmestyessään se herätti paljon kritiikkiä.

Etenkin Viiltojen pääosassa olevien kansojen ihonväreistä on noussut kohua: väkivaltaiset shotetlaiset ovat tummia ja kiharatukkaisia; rauhaa rakastavat thuvelaiset vaaleita ja suoratukkaisia. Vaikka asetelma on selvästi epäilyttävä ja toistaa joko Rothin tai edeltävän vanhoillis-rasistisen fantasiakirjallisuuden etnisiä malleja, Viillot ei ole yhtä paha kuin maineensa. Shotetlaiset eivät ole yksioikoisesti tarinan pahiksia. Keskeisin päähenkilö Cyra on shotetlainen ja kansojen tulehtuneiden välien taustalla on hyvin ristiriitaisia legendoja ja ennakkoluuloa. Shotetlaiset ovat kyllä väkivaltaisempia kuin thuvelaiset, mutta hyvä ja paha eivät ole yhtä mustavalkoisia. Tarinan vihasta ja ennakkoluuloista olisi kuitenkin voinut kertoa kliseisiä ja epäilyttäviä fantasiakansapiirteitä toistamatta, tai Rothin olisi kannattanut suoraan valjastaa meidän maailmamme ennakkoluulot palvelemaan tarinansa sanomaa.

Kun jätetään edellä mainittu keskustelu sivuun, Viillot on ihan kelpo avaruusooppera, joka tuo hieman mieleen Dyynin. Kaksi ennustuksin raskautettua vihollissukua ovat kohtaloltaan toisiinsa sidotut: Cyra kuuluu Shotetin hallitsijasukuun, ja hänen veljensä Ryzek on Shotetin julma tyranni; thuvelainen Oraakkelin poika Akos puolestaan kammoaa ennustusta, jonka mukaan hän tulee kuolemaan shotetin hallitsijasukuun kuuluvan puolesta. Akos joutuu Ryzekin vangiksi, mutta ei pysty pakenemaan, koska Ryzekilla on hallussaan myös Akosin pikkuveli Eijeh.

Rothin luomassa maailmassa jokaisella on oma maaginen kykynsä ”pyörrelahja”, joilla on tärkeä rooli romaanissa. Akosin ja Cyran kyvyt tuovat heidät yhteen. Cyra on “Ryzekin ruoska”, hän pystyy kosketuksellaan tuottamaan suunnatonta tuskaa ja herättämään pelkoa vihollisissa. Mutta Cyran sisällä kulkevat varjot satuttavat myös häntä itseään, ja vain Akosin kosketus tuo hetken helpotuksen.

Viillot on pohjimmiltaan scififantasiaa, jossa taikavoimat ja ennustukset elävät rinnan avaruusalusten ja vieraiden planeettojen valloitusten kanssa. Toimintaa on hieman vähemmän kuin Outolinnussa, mutta samaan aikaan Viillot on näistä kahdesta raaempi. Romantiikka ahtautuu mukaan, mutta ei tunnu saavan riittävästi tilaa hengittää. Selvästi ennustukset saavat täyttymyksensä vasta sarjan seuraavissa osissa.

Helmet-lukuhaaste 26: Sukutarina

Arvio:***1/2

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s